lauantai 2. huhtikuuta 2011

KUISTIN VALOON

Mikä viisaus se taas olikaan... ”löytää jo olemassa oleva uudelleen”. Juuri niin! Löysin itse tämän jo olemassa olevan valoisan kuistimme ja päätin siirtyä tänne. Viikko sitten viralliseen kesäaikaan siirtyminen on tuntunut mukavalta; varhaisten aamujen rauhallisuus ja valoisten myöhäisiltojen lämpimät lupaukset tulevasta hyvästä. Kesäaikaan siirtymisestä huolimatta, tai ehkä juuri sen seurauksena, ”digitaalikeskus-kammarissamme” (nykyään kirjastohuone) ei juurikaan kesäaikafiilistellä. Talviajan päivänkierto kyllä valaisee siellä mukavasti aamupäivään saakka, mutta kevään iltapäivin huone jää kaikesta ulkona lisäntyvästä valosta riippumatta paitsioon. Viihdy siellä sitten pimeässä. Ei, pois on päästävä kuistin valoon! Lauantain paras hetki käsillä - siivoukset saatu valmiiksi ja mahdollisuus tehdä mitä mieli tekee, mukavaa. Mies meni soittokämppään ja itse istahdin tähän valoisaan kuistiin läppärin äärelle. Eräs unelmista on alkanut vähitellen edetä… Kirjoitin aikoinani tällaisesta unelmoivani (postauksen lopussa). Talven aikana mies on harrastanut soittamista yhdessä vanhan soittokaverinsa kanssa. Harrastus on entisestään elpynyt ja innostuksissaan ”vanha rokkari” hankki lisävarusteeksi vielä bassokitaran. Hyvä, onpa sitten välineitä kotisoittajaorkesterille. Kernaasti näkisin toiveeni toteutuvan ja tulevaisuudessa tuolta musiikkikämpästämme soiton ja laulun vielä raikaavan. Hyvältä näyttää, siihen suuntaan menevänkin. Oi, oli unohtua kehua tuota kuvassa näkyvää, mieheltä saamaani joululahjaa, pientä läppäriäni. Monesti mielessä olin tällaista hankkimassa, mutta aina jokin tärkeämmältä tuntuva hankinta meni edelle. Onneksi mies sitten lahjaksi laittoi. Tämän kanssa on kiva vuoteessa kelletellen katsella vaikka blogeja ja muuta sellaista. Ruotsin- ja englanninkielen opiskelussa olen kokenut tämän mainioksi välineeksi. Google-kääntäjällä olen harjoitellut keskustelulauseita ja kuuntelemalla niitä saanut ääntämismallia. Enempi vain pitäisi harjoitella. Helppoa ruokaa! Sulatin rasvattomaan maitoon Koskenlaskijaa, Cheddar-juustoa ja höystin kasvismausteella ja suurustin maizenalla. Keittoon lisänä paistettua pekonia, ruisleipää ja kesäkurpitsaa. Onnistui hienosti ja maistui tosi herkulliselta. LÄMMINTÄ/RAKASTAVAA PARODIAA

11 kommenttia:

  1. Rita, tuo läppärisi on aivan ihana! Odotan vastaa yllätystä, mutta ei ihan vielä, sillä tarve ei ole vielä akuutti.

    Tuo työpisteesi toimii ellei sieltä 'tikuta' aurinko suoraan kasvoille. Minulla on tämä iso kulmatyöpöytä puolittain ikkunan edessä, mutta jouduin laittamaaan markkiisin jokin aika sitten.

    Minun helppo ruoka: Blå Bandin JUHLAVA kantarellisoppa pussista veteen. Pieni kiehautus ja vähän kuohukermaa sekaan. Nam!

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Onpa sinulla raikkaan mukava työhuone. Ja ikkunasta näkymä ulos.
    Lauantain paras aika on juuri tuo siivouksen jälkeinen aika, niin puhdasta ja rentouttavaa.
    Keittosi kuulosti tosi maukkaalta, tuon tyyppistä olen itsekin tehnyt. Juusto tekee keitosta mehukkaan.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Leena; Juu, vaikka valkoinen väri ei vain ole kaikista omintani. Minulla oli jo katsottuna sellainen kuparin ruskea. Mutta pukkihan sitten tähän päätyi... Tärkeintä on kuitenkin kannettavan tuoma liikkumisen vapaus. Odotan jo innolla tulevaa kesää ja mahdollisuutta istuskella ulkona lueskellen ja kirjoitellen tämän avulla!

    Tuo `tikuttamisen`vaara saattaa olla totta. Tytär kyseenalaisti "aurinkopaikkani" epäillen ergonomian onnistumisesta.

    Pussikeitot ovat näppäriä ja pienellä lisä maustamisella saattaa syödäkin.

    Kiitos, sitä samaa Sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Arleena; totta,mukava on! Haaveilen tulevaisuudessa tekeväni tästä vielä mukavamman, tilavamman. Mutta siihen tarvitaan pientä remppaa.
    Siivouksen jälkeen, juu. On paljon mukavampaa nauttia vapaa-ajasta kotona, kun paikat ovat järjestyksessä ja siistinä.

    Juustokeittoa pitää aika ajoin saada.

    Kiitos, sitä samaa Sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Unelmat on kivoja, meilläkin musisoidaan paljon. Pianon pitää kotiutua pari kuukautta uuteen lämpötilaan, ennen kuin sitä voi ruveta virittämään (me saatiin piano kaupan päälliseksi, kun ostettiin vene. Ruattis saa pianon muutamalla kymmenellä eurolla, kun kukaan ei haluaa kotiinsa). Ma tykkään valosta, paras lukupaikka ison ikkunan vieressä länteen päin.
    Rasvaista maitoa en pelkää :)

    VastaaPoista
  6. Hannele; unelmista on hyvä alkaa! Merkille pantavaa, että siihen suuntaan kun sitten elää niin sitä mukaa myös unelmatkin alkavat toteutua. Lapset kävivät tiettyyn ikään asti pianotunnella ja tytär viuluakin kokeili. Pojan soittoa en ole kuullut vuosiin, harmi. Tytär aloitti pari vuotta sitten laulutunnit. Tässä kuussa saadaan kuulla lauluesitystään.

    Valosta tykkään minäkin. En käsitä miten joku voi pitää kaihtimia alhaalla tai verhoja kiinni estäen päivänvaloa pääsemästä huoneeseen, masentavaa.

    Minut on rasvalla pelotettu;) Mutta katsoopa vaan näitä tämän päivän vanhoja, ovat juoneet koko maitoa ja voita käyttäneet.

    VastaaPoista
  7. Musiikki on kivaa, meillä melkein kaikki soittaa. Lapsenlapselle ostin rummut ihan pienenä, eilen löysin hienon muovikitaran kirppiksestä, koulun musiikkiopettaja sanoi, että kelpää 2-vuotiaalle intoa herättämään. Meillä ei ole kaihtimia edes makuuhuoneessa, tykkään herätä aurinkoon..

    (Ei ne vanhat rasvaisesta maidosta huonosti voi, vaan kaikesta muusta)

    VastaaPoista
  8. Hannele: ensi lauantaina pidetään miehen kaksos sedän ja tädin 90-vuotissynttärit. Eivätkä ole kurria käyttäneet nämä sankarit ;)
    Siellä sitten myös soitto ja musiikki raikaa. Oikein jo etukäteen iloitsen.

    VastaaPoista
  9. Kaunis sulla sun työhuoneesi ja niin valoinen.
    Hyvä ruokaa tuli varmasti, nami!

    VastaaPoista
  10. Harakka; juu, ainakin valoa piisaa ;)
    Yllättävän hyvää Koskenlaskija juustosta saa, lisukkeiden myötä etenkin. Kyllä toistekin teen.

    VastaaPoista