sunnuntai 6. helmikuuta 2011

HAAVEESTA TOTTA

On pitänyt jo aikaisemmin tästä kertoa. Viimeloman ensi minuuteilla, maanantaina, mies totesi yks´ kantaan lähtevänsä ostamaan lumilinkoa. Oli tutkinut jo eri vaihtoehtoja päätyen sitten tähän. Jes, niinkö olen tästä haaveillut! Tänään vasta ensimmäisen kerran ehdin sitä kokeilemaan ja käyttöä opettelemaan. Aluksi tuntui ärsyttävän konstikkaalta ja tuumasin pettyneenä heti luovuttaa.

Vaan sitten alkoi homma vetää (luistaminen olisikin tässä hommassa pahasta) ja saunapolku aukeni ilman hikoilua lyhyessä ajassa. Nyt minua ei enää pidättele mikään. Hahmottelen paperille hieman talvipuutarhaani ja sitten narua ja rimaa, joilla kuviota hankeen. Ja siitä sitten lumilingolla työstämään. Saas nähdä!

18 kommenttia:

  1. Vau, odotan innolla talvipuutarhasi valmistumista:)

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle lumilingolle!
    Kiva nähdä minkälaisen talvipuutarhan teet:)

    VastaaPoista
  3. Hannele; tarpaallinen vekotin, totta.
    Ja ihanaa, kun nyt sen käytön opettelin.

    VastaaPoista
  4. Pioni; juu oikein piti ihteä pidätellä. Mutta sain tänään jo homman kivalle alulle. Lumilapiolla ja -kolalla tulen edelleenkin viimeistelytyöt tekemään. Lumilingolla saan urat tehtyä, pidettyä vapaana ja lumen siirretyksi tasaisemmin ja siistimmin.

    VastaaPoista
  5. Susanne; kiitos, kiitos! Lumilingon avulla työ käy joutuisammin ja saa nauttia enempi tekemisestään ja keskittyä viimeistelyyn. Käytin muuten ensikerran tänä talvena lumikenkiä. Kyllä ovat mainiot!

    VastaaPoista
  6. Tuota saunaa ihastelen. Voisiko siitä saada joskus seikkaperäistä kertomusta, näyttää niin söötiltä.
    Lumilingolla syntyy nopeasti jälkeä, joten talvi/lumipuutarha on kohta valmis

    VastaaPoista
  7. Arleena, söötti sauna. Aikoinaan (1964) anopin ostama ja appiukon kokoama. Aitokiukaalla lämpenevä - ajan kanssa lämmitettävä. Viime vuosina ei ole käytetty. Nyt remonttia vailla. Mutta tarkoitus tehdä ylös. Minulla on ihana visio sen tulevasta. Uskon, että sekin haave vielä toteutuu ja näytän sitä sitten sisältä kuvia. Aamuauringossa tuossa verannalla on ihanaa istuskella.

    VastaaPoista
  8. (joo, meitin pitää olla itsenäisii :)

    VastaaPoista
  9. Talvipuutarhan suunnitteleminen kuvailemallasi tavalla kuulostaa ihanalta ajatukselta!

    Onnea uudelle lingolle! :)

    VastaaPoista
  10. Hannele, juu, niin on äiti opettanut;)

    VastaaPoista
  11. Kati; Kyllä vaan. Keräilen oikein intoa ja voimia tällä viikon, kun en ole päässyt yhtenäkään päivänä lisää tekemään. Nyt on kaikki kuitenkin siinä mallissa, että lauantaina (vapaalla) uskon saavani kaiken valmiiksi. Sitten vain viimeistelyä ja hiomista.

    Kiitos, kyllä uusi linko tuli tarpeeseen ja lisää innostusta lumella leikkimiseen.
    Ja ihanaa, kun opin myös sitä käyttämään!

    VastaaPoista
  12. Ollapa tuollainen..en tykkäisi yhtään huonoa. Onnea omistajille..:-)

    VastaaPoista
  13. Krisse; alat vain haaveilemaan siitä...;)
    Kiitos!

    VastaaPoista
  14. Kyllä toi lumilinkojuttu oli hyvä ostos, sen tiedän kokemuksesta, vaikken ite sillä olekkaan kuin pikkupätkän linkonnut.
    Mies sillä yleensä linkoo, ja on kyllä näinä parina talvena ollut meille suurena apuna.
    Ja muinakin vuosina, kun on märkää ja raskasta lunta tullut paljon.
    Ja nyt sitten vaan ootellaan sun hienoa lumipuutarhaasi, tulee varmaan hieno!
    Hyvää viikonloppua sulle ja jo Ystävänpäivääkin 14.02!

    VastaaPoista
  15. Harakka; tämäpä mukava yllätys, kun kävit kommentoimassa, kiitos! Juu, hyvä hankinta. Kiva olla joskus näin oikeassa, kun miestä monesti patistin sitä hankkimaan. Muistan, että joskus olet postannut jotain kuvia, kun miehesi linkoaa lunta.
    Tänään lumipuutarhaa sain hyvälle alulle ja laitan kohta siitä kuvia. Kyllä on mukavaa puuhaa! ;)
    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  16. Leena; Kiitos itsellesi! Tulet aina mieleen innoittajanani, kun lumipuutarhaani ajattelen.

    VastaaPoista