lauantai 12. helmikuuta 2011

ENSIMMÄINEN YMPYRÄ VALMIS

Tästä se ura urkenevi, talvipuutarhan teko alkenevi, jihuu!
Ai, että on ollut itsessä piteleminen, kun ei ole päässyt koko viikolla tätä toteuttamaan. Lähellä se oli tänäänkin, että kylmän pelossa olisi jäänyt sisälle istumaan. Vaan sitten miehen patistuksesta pukeuduttiin lämpimästi ja menoksi. Mies ehdotti vakavana, että hän ajaisi ensimmäiset urat hankeen. Arveli minun kokemattomana rääkkäävän lumilinkoa liikaa. Ai kuin söpöä häneltä (linkoansa ajatellen). Mielessäni kihersin ja ääneen totesin tyytyväisenä sen hyvin passaavan.
Eikä siinä kauaa mennyt, puolituntia niin oli käytävä ja ensimmäinen ympyrä valmis. Enempää en antanut hänen tehdä, näytti sen verran raskaalta puuhalta. Huomenna voimme jatkaa ja tehdä seuraavan ympyrän.


Talvipuutarha tehdään samaan kohtaan kuin viime talvena. Se on suojaisa paikka ja eikä heti kevättalvella ensimmäiseksi sula. Tuntuu aivan mahtavalta tämä hanke ja saada tehdä (leikkiä) tällaista. Siitä suuri riemu, kun miehen ystävällisellä avulla tämä helpottuu ja nopeutuu huomattavasti – pääsen pitemmälle varsinaisessa viimeistelyssä. Ja siitä myös iloitsen, että nyt lumen saa lingolla tasaisen kauniisti tuohon ympärille.

10 kommenttia:

  1. Tää on niin ihanaa! Me seurataan tätä Lumimiehen kanssa taas yhdessä;-) Viime talvena ihailin sun sisukkuutta loppuun asti ja sitten saimme sen 'grande finalen'!

    VastaaPoista
  2. Leena innoittajani, kiitos kannustavasta kommentistasi, tulee aivan paineita, mutta hyvä niin ;)
    Ihanaa on, huomasin tänään taas kuinka jotenkin humahdin tähän puuhasteluun intohimoisesti. Tällä täytyy olla jotain merkitystä. Ässh...siinäpä se juuri onki
    Tämä on vain lapsekasta ja turhan tuottamatonta, mutta tosi kivaa ja palkitsevaa puuhaa! Minulla on tähän varaa, kanttia ja sisukkuuttakin. ;) Olen tosi kiitollinen tästä upen lumisesta talvesta ja avuliaasta miehestäni.
    Kiitokset kiinnostuksesta myös lumimiehellesi!

    VastaaPoista
  3. Tänään oli kyllä kaunis päivä ulkoilla, minäkin kävin kävelyllä. Vaikka tuo aurinko ei vielä kovin paljon lämmittänytkään, mieltä se piristää:)

    VastaaPoista
  4. Nyt on hyvä aika tehdä, kun on lunta ja sopivan "kylmää". Mukava idea ja luulisin, että kiva oleilla valmiisa lumipuutarhassa.

    VastaaPoista
  5. Pioni, kaunista kyllä, mutta kylmää. Täytyi käydä lisäämässä vaatetta päälle jotta pystyi sen puolituntia puuhaamaan ulkosalla. Kyllä vaan auringonvalo piristää, totta;)

    VastaaPoista
  6. Arleena; Nyt olisi aikaa tehdä. Tänä aamuna vielä liian kylmää, mittarin lukemat - 29,6(!).
    Pitäähän tällaista materiaalia hyödyntää ja siitä nauttia. Täällä on tilaa ja tällaisella ei kuitenkaan pilaa varsinaista luonnon maisemaa.

    VastaaPoista
  7. TEillä on kyllä mainio paikka tuollaiselle leikille! Ja nyt on valtavasti lunta. Aikuisilla on rahaa hankkia oikeanlaiset lelutkin:)

    VastaaPoista
  8. Katriina; totta, mitä mainioimmat puitteet tällaiseen. Ja aikuisena voi viimeinkin hemmotella itseään mukavilla leluilla ;
    Eilen oli liian kylmää ja leikit jäi leikkimättä. Tänä aamuna sen kun kiristyi entisestään, huh.

    VastaaPoista
  9. Hannele; Kiitos! Samoin sinulle!

    VastaaPoista