GLOORIAA

Onpa ollut ihana vapaaviikko, ylistystä sydän laulaa!
Maanantaiaamusta miehen serkku poikansa kanssa oli korjaamassa remontin alla olevaa ulkorakennuksen savupiippua. Kylläpä korjaus kohensi koko rakennuksen ryhtiä, hienoa työtä! Minäkin ahkeroin pihamaalla ulkosalla ja olin valppaana, jos remontti-Reiskat jotain tarvitsisivat.

Illalla olin erään työkaverin läksiäistapahtumassa kesämökillään. Jo keväällä lähti, kun perusti yksityispraktiikan, mutta nyt vasta yhteen ehdittiin työporukalla. Hänellä on aivan mahtavat kokkauslahjat ja ihania herkkuja oli taaskin loihtinut tarjolle. Kaikin puolin erittäin mukava ilta työporukan kesken.

Keskiviikkona kävimme kaupungissa äidin ja tyttären kanssa. Äidillä neulelangat lopussa ja täydennystä oli haettava tutusta liikkeestä vanhankaupungin Katariinasta. Yritimme ensin etsiä kirjastosta erästä neulelehteä, joka oli häneltä kadonnut. Tässä uudessa kirjastossa hän ei ollut vielä käynytkään. Muuten on kyllä oman lähikirjastonsa aktiivinen käyttäjä. Etsimämme lehti/neulemalli sekä sopivat langat löytyivät onneksi takuuvarmasta Katariinasta.

Kahvittelu Kelessä tai muussa mukavassa herkuttelupaikassa kuuluu aina kaupunkireissuumme.
Olen saanut touhuta kotipihalla mielin määrin ja myöskin saanut aikaiseksikin jotain. Keväällä kaatuneen hopeapajun kannon kanssa piti äheltää muutamia hetkiä ennen kuin sai sen maasta ylös. Kannon kimpussa hikoillessa aloin ymmärtää työn raskaan raatajia ja heräsi kunnioitus esi-isien ponnisteluista. Kyllä entisaikojen pellonraivaajat ovat joutuneet kovalla ja aikaa vievällä työllä peltonsa raivaamaan.

Tänä aamuna jatkoin kannon kanssa painimista ja katkoin siitä juuria mainiolla Boschin puukkosahallani. Olen jo kauan halunnut esitellä tämän rakkaan työkaluni ja suositella sitä jokaisen naisen käsilaukkuun kuuluvaksi hankinnaksi (ei kirjaimellisesti). Sain tämän akkukäyttöisen vekottimen joululahjaksi mieheltäni muutama vuosi sitten. Hän oli seurannut hieman säälien tavallisella käsisahalla tapahtuvaa harvennusharrastustani ja siitä saanut lahja aatteen. Aika proosallinen lahja, ajattelin silloin mielessäni, mutta käyttökokemusteni ja taitojeni (myös rohkeuteni) karttuessa kiitän tästä lahjasta miestäni tuon tuostakin , kun kapinetta käytän.Ja tässä ahkerointini tulos, dä dää! Kyllä vahvisti valtavasti uskoa omaan osaamiseen ja pystymiseen.

Niin vielä, ei löytynyt enempää hopeita hopeapajun alta. Mutta aivan muuta löysin avovinttimme pimeästä. Anoppini aikoinaan tekemän neulepisto(?)taulun komeissa kehyksissään, hieman vinksallaan. Muistan nähneeni nuoruudessani vastaavanlaisia tauluja ja inhonneeni niitä syvästi. Imuroin taulun huolelle ja asetin sen kokeeksi vuoteenpäädyn päälle, miellytti. Tyttären mielestä näytti liian synkältä. Mies yllättyi näkemästään myönteisesti ja sanoi pitävänsä. Harkitsen konservoivani tuon taululöydön ja tosissani asettavani sen ylemmäs vuoteenpäädyn seinälle.