keskiviikko 30. syyskuuta 2009

EIPÄ PALJON JAKSA

Onnistunut pääkaupunkireissu, josta tuntee tyytyväisyyttä. Mutta nyt taas työelämässä. Vaikka vain viikko oltava, on jo puolessavälissä puhki!? Aamusta lähtee aikaisin ja illasta tulee myöhemmin, että saisi kaiken tehdyksi. Ei kivaa. Eipä juuri mitään jaksa työpäivän jälkeen, kun yhtäjaksoista tekemistä moneen suuntaan.

Mutta enpä rasita valittelullani enempää, vaan laitan muutaman kuvan onnistuneelta matkaltamme.
Lomalaista ei kiire rasita. Tykkään tällaisesta ruuhkaisuudesta. Silloin kerkiää silmäillä paremmin ympäristöään.

Sainpa matkata ratikalla Mannerheimintietä!

Kävimme näyttelyssä lauantaina. Aikaa oli vajaa tunti, mutta ennätimme. Kannatti pistäytyä, olimme tyytyväisiä näkemäämme. Näyttelystä sai hyvän kokonaiskäsityksen Picasson taiteesta.


Kiva kokemus katsella Helsinkiä tältäkin korkeudelta ja kulmalta!

Jotain sopivan mukavaa shoppailupaikkaa myös isännälle...

Akateemisessa Kirjakaupassa pitää saada käydä ainakin haistelemassa. Ja Esplanadin kahvilassa oikein maistelemassa.

7 kommenttia:

  1. Sama tunne minullakin ettei työpäivän jälkeen jaksa oikein mitään.
    Kivoja kuvia matkaltanne. Tuo kuva missä katselet Helsinkiä ylhäältä on upea. Aivankuin itse katselisin tuosta katunäkymää.

    VastaaPoista
  2. Voi minä odotan jo taas Helsingin reissua.
    Katselin kaihoisasti kuviasi.

    VastaaPoista
  3. Susanne, uutta itselleni tämä kameran käyttö ja kuvien näpsiminen matkoilla. Vapaa viikko edessä ja paljon mukavaa tekemistä tiedossa.

    Arleena, minun on ainakin kerran vuodessa päästävä Helsinkiin. Ja nyt on mieskin aikaisempaa paremmin hengessä mukana.

    VastaaPoista
  4. Helsingissä käydessä tuntee päässeensä melkein ulkomaille, tosin minulle riittää jo Tamperekin siihen. Nyt on onneksi pojan perhe siellä, niin on hyvä syy vierailuihin,

    VastaaPoista
  5. Totta, Katriina, mitä toteat Helsingissä käynnistä, kuin ulkomailla. Illastamme usein Ruotsalaista Teatteria lähellä olevassa Manhattan ravintolassa ja siellä on kivaa aina kuulla sitä vieraskielistä puheensorinaa.

    Hotellin saunassa(en yleensä käy) lauteilla istui kaksi japanilaisnaista pyyhkeisiin kietoutuneina. Huomasin vasta sisään mennessäni. Kokivatkohan kulttuurishokin, kun itse ilkialastonna lauteille istuin? Eivät järkyttyneiltä/kiusaantuneilta vaikuttaneet, hymyiltiin puolin ja toisin. Laiska olin aloittamaan mitään keskustelua.

    Kun siskon perhe asui Vantaalla, tuli käytyä kylässä. Muutaman kuukauden sairaalatyöstä (v2003 ja v004) jäi kyllä niin myönteinen kuva Helsingistä ja työkulttuurista, että vielä haluaisi siellä joskus työskennellä.

    VastaaPoista
  6. Kivan näköinen reissu, mutta ei hyvä jos päivät niin pitkät. Perhe auttamaan.

    VastaaPoista
  7. Hannele, onneksi kotona ei tarvikkaan kovasti tehdä. Mies ja minä kahden, niin helppoa sen puoleen.

    VastaaPoista