keskiviikko 5. elokuuta 2009

ITSE PYYDYSTETTYJÄ

Poika palasi Belgiasta vajaan viikon matkaltaan. Onnistunut matka mukavien ja vieraanvaraisten ystävien luona. Toi tuliaisina ystäviltämme nuo itse pyytämänsä makrillit sekä belgialaista suklaata ja purkillisen itse tehtyä special yellow sauce` a. Makrillit oli siellä heti käsitelty ja tyhjiöpakattu, näin onnistui säilyvyys.

Tuo keltainen erikoiskastike on mainiota herkkua jälkiruokiin esimerkiksi marjojen ja jäätelön kanssa. Soosiin käytetty 90% alkoholi antaa kastikkeelle aivan omanlaisensa maun. Lisään myöhemmin tuon kastikkeen reseptin, jos jotakuta kiinnostaa ja on käytettävänään sen sortin alkoholia.

Mies on pitänyt lomaa tämän viikon. Töistä palatessa oli grillatut makrillit odottamassa. Saamiensa marinadiohjeiden mukaan oli laittanut kaloihin sinappia, paprikajauhetta, sitruunapippuria ja suolaa. Kyllä olivat hyviä. Harmi kun ei ollut talossa yhtään kylmää valkoviiniä.


Kesämökin terassin auringossa nautimme kahvia sekä jäätelöä keltaisen erikoiskastikkeen kera, nami. Kesää parhaimmillaan!

6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostavat nuo herkut ja varmasti maistuvat vielä ihanimmilta ulkona auringossa.

    VastaaPoista
  2. Himalainen, ulkoilmassa ruokahalu vain kasvaa. Siksiköhän kesällä sitten lihotaan, kun kaikki maistuu niin hyvältä.:)

    VastaaPoista
  3. Makrilli kuulosti herkulliselta. Kalatiskeissä täälläkin on joskus savustettua makrilliä.
    Kala sopii hyvin kesäruuaksi.

    VastaaPoista
  4. Makrilli on herkkua, nyt luin bloggissasi: Jokaisella naisella tulisi olla Oma huone, Virginia Woolfia usein lainattu ajatus.

    Hain tuota, missäkö asut, kun löydät makrillia..

    VastaaPoista
  5. Arleena, makrillia saa kalatiskiltä meilläkin, mutta eipä ole tullut sieltä ostetuksi. Kala on mainiota kesäruokaa!

    Hannele, asun Pohjanlahden rannalla, Kokkolan Lohtajalla. Lohi, siika ja silakka ovat tämän meren antia. Poika kävi Belgiassa ystäväperheessä, veneilivät ja siimalla pyydystivät makrilleja. Sitten perkkasivat ja tyhjiöpakkasivat ja kylmäkuljetti ne kotiin.

    VastaaPoista
  6. Namin näköisiä kaloja! Nams! :)

    VastaaPoista