torstai 30. heinäkuuta 2009

ONNISTUNUT ILTA

Kokoonnuimme eilen illalla sukulaisten kesken, miehen 91 vuotiaan äidin, liki yhdeksänkymppisen sedän ja tädin ja nuoremman tädin sekä parin serkkunsa, vaimoineen, kanssa kotiimme. Ulkoiset puitteet onnistuivat täydellisen kiitettävästi; maittava ruoka ja hemmotteleva kesäillan sää. Parasta kuitenkin olivat illan ihmiset /henkinen anti, iloinen puheensorina ja mukavat muistelut. Illan teemana oli anopin aikoinaan vuosia kestänyt Ameriikankirjeenvaihto Acvelina-tädin kanssa. Miehen serkku oli saanut anopilta kirjeitä luettavakseen ja innostunut ne uudelleen ylöskirjoittamaan. Nyt olemme kaikki mielenkiinnolla lukeneet vuosikymmeniä kestänyttä kirjeenvaihtoa ja saaneet erilaista perspektiiviä siihen aikaan, henkeen ja tapahtumiin.
Täältä lisää kuvineen...

4 kommenttia:

  1. Meidänkin suvun kesken on ollut aina puhetta, että pitäisi merkitä vnhoja asioita ylös. Tarinoita on kuultu ja ne ovat muistin varassa.
    Nyt ei enää ole tarikoiden kertojat elossa, joten yritän tallentaa kaiken kuullun muistini varasta.

    Katsoin kuvat ja ihana tunnelma välittyi niistä.
    Herkullinen kakku.

    VastaaPoista
  2. Kivoja ovat tuollaiset tapaamiset. Teillä oli mielenkiintoinen teemakin tapaamisessanne.

    Kävin katsomassa kuvat. Oi mitä herkkuja ja mikä ihana tunnelma!!!

    VastaaPoista
  3. On teillä ollut mielenkiintoinen ilta .ja mitkä tarjoilut..:-))

    VastaaPoista
  4. Arleena, Susanne ja Krisse, kiitos kommenteistanne! Onneksi löytyy aina joku joka laittaa jälkipolville ylös sukunsa vaiheista. On se tärkeää myös tuntea oma historiansa.

    VastaaPoista