tiistai 30. kesäkuuta 2009

UUSI VIIKKO ALUILLAAN


(kuva-arvoitus: huomaatko kuvassa erään maalaajalta unohtuneen esineen)
Aloitin viikon ihmeen ahkerana. Kuistin maalamaton räystäslaudoitus ja osin vanha vihreä (talon ollessa joskus punainen) on vaivannut vuosia. Siispä toimeen ja maalaamaan, kun löytyi lähes täysi maalipurkki valkoista maaliakin. Yhteen kerrokseen siitä riitti ja sekin paransi kuistin kokonais ilmettä ilahduttavasti. Aluksi homma tuntui suunniteltua työläämmältä, mutta alkoi sitten sujua loppua kohti, kiva. Vielä kaupasta maalia lisää ja toinen täydentävä kerros, niin jopa
alkaa näyttämään niin kuin pitääkin. Myös musta ulkolamppu on vaihdettava valkoiseen.

Iltasella taas Vattajalle.Uimassa tuli käytyä. Sielläkin innostuimme vuodevaatteita tsekkaamaan ja tuomaan kotiin peitot pestäviksi. Petauspatjat pesimme meressä. Varsinainen kunnon siivous on vielä tekemättä, mutta tällä viikolla varmaan aikaan saadaan sekin.

Voi, että, kuinka nuo aikaisemmin (minusta) sorjilta näyttäneet sääreni ovat alkaneet muistuttamaan suomihevosen vantteria jalkoja?

Ihanasti alkaa tuo ”uimapolku” avautumaan kesän edetessä.

Kesäkelejä luvassa edelleen, nautiskellaan niistä!

2 kommenttia:

  1. Suomihevosta alan minäkin uhkaavasti muistuttaa, kivasti havainnoitu;) Mutta ei sinun jaloissasi kyllä mitään vikaa ole.

    VastaaPoista
  2. Katriina, kiitti, ei niin vikaa, mutta iän myötä(kö) olevaa ajoittaista pöhettymistä.

    VastaaPoista