Olen onnellisen tyytyväinen kaikesta tästä uudesta oppimastani - uudesta avutuneesta maailmasta. Yli kymmenen vuotta sitten olin jonkinlaisessa valintatilanteessa: taantua tai kehittyä. Jokaisella perheenjäsenellämme oli jo kännykät, mutta minä harasin vastaan, riitti kunhan työssäni jouduin sitä käyttämään - siihen vastaamaan. Samoin koin tietokoneen, ei kiitos, vain pakollinen työhön liittyvä riitti. Kuinka taitavasti sitä voikaan itseään pettää; löytää järkeviä selityksiä vältellä ikävältä tuntuvaa vaivannäköä - epäonnistumisen pelossaan siirtää ryhtymistään mihinkään uuden opettelemiseen.
Eihän yli nelikymppisenä vielä voinut jämähtää sammaloitumaan. Jonkinlaisen itseensä kyllästymisen ja sisuuntumisen puuskassa päätti sittenkin yrittää ja alkaa opetella. Siitä se sitten lähti kuin aikoinaan lapsena lukemaan tai pyörällä ajamaan oppiminen. Pyörällä ajamisen oppittuaan avautui aivan uusia maailmoja ja lukemisen opittuaan kulkemaan äärettömyyksiin.
Perjantaina haen uuden dikikameran, jihuu!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti