lauantai 11. syyskuuta 2010

KIIRETTÄ PITÄNYT

Onpa kiirettä pitänyt ja poissa täältä blokimaailmasta tykkänään. Koko viikko on ollut niin ohjelmaa pullollaan, että alkoi jo ähkyä tulla tai ainakin hengästys. Helsingin työ-opintoreissu onnistui oikein hyvin ja pystyi työpäivän lomassa nauttimaan myös hieman pääkaupunkielämästä mm Sokoksella ja Akateemisessa shoppailusta (hyvin vaatimattomasti) ja Esplanadin kahvilassa hengailusta.
Ja ihanaa, myös pieni tovi yhdessä miehen kanssa, kun sattui samaan aikaan hänellekin käynti Helsinkiin.

Täällä saisi kyllä aikansa kulumaan koko päivän… Mutta nyt ei ollut aikaa pitempään tööväämiseen.
Äidille positiivisia ajatuksia sisältävä kirja...
ja itselle tällainen mielenkiintoinen kuvakirja.







Onnellinen olo. Nautin aina niin tämän kahvilan tunnelmasta, kuhisevasta ihmiselämästä, huoliteltujen ihmisten katselemisesta ja tietenkin sen herkullisista leivonnaisista ja santsikahvikupposista. Kannatti uhrata ilmainen lounas ja rientää kaupungille, aah.

Torstaiaamun ihanan ilahduttava tekstiviesti mieheltä…

Tressiä ja tiukkaa tahtia työssä. Tyhmiä töpeksintöjä ja harmillista lisätyötä. Lohdutti hiukan, kun huomasi, että ei ollut ainut jolle moista. Tarkkana on oltava ja kysyttävä neuvoa.
Huolet hiukan helpottaneet äidistä. Hyvä mieli, kun hän on niin tyytyväinen.

Ensiviikon työviikon jälkeen alkaa sitten loma. Ja tänään varasimme hotellin Torremolinoksesta, jihuu!

7 kommenttia:

  1. Mukavaa loman odotusta...nauttikaa ja levätkää lämmössä.
    Sunnuntaiterveiset toivottaa Krisse

    VastaaPoista
  2. Tykkään tuollaisesta muotoleikkauksesta,
    oletko nähnyt blogini: http://formklippningtopiary.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Hesan vilinää ja kahvilatunnelmaa on ihan kiva käydä fiilistelemässä. Mukava tunnelma.
    Teillä on matkat jo varattu ja hotelli, kuulostaa mukavalta päästä sateista aurinkoon.

    VastaaPoista
  4. Krisse; kiitti sunnuntaiterkuista! Kyllä kelpaa loman odotuksissa.;)

    Hannele, tiedän tämän olevan mieleistäsi. Kiinnostaa kyllä minuakin. Tuossa talomme ympärillä on peltoa, jonka olemme pitäneet aina vuokralla. Seuraavaa vuokrasopimusta kun teemme, haluan sitä palan itsellemme. Haaveilen laittavani siitä kukkaniityn.

    Arleena; kyllä tällainen metsän keskellä asuva kaipaa välillä kunnon urbaania kaupunkiympäristöä, minä ainakin. Aina se on tuntunut yhtä ihanalta.
    Edessä oleva loma ja lomamatka tuntuvat mukavalta. Onhan sitä tullut ahkeroitua, että tietää olevansa levon tarpeessa ja sen ansainneensa.

    VastaaPoista
  5. Sulla on kivaa tiedossa, se on kivaa!
    Kivoja kirjoja hankeitkin!

    VastaaPoista
  6. Silloin jaksaa painaa töissä kun on jotain mukavaa odotettavissa! Andalusian öitä (ja päiviäkin) kyllä kannattaakin odottaa. Me ei taideta tänä talvena reissata kauemmaksi kun laitettiin vene ja nyt on keittiöremppakin meneillään.
    Akateeminen kirjakauppa on minullekin must-paikka kun Helsingissä käyn. Viime perjantaina siellä viimeksi kiertelin!

    VastaaPoista
  7. Harakka; kyllä onkin! Pidin kesälömaa vain 2 viikkoa ja nyt se alkaa tuntua pienenä väsynä. Vielä muutama kireinen päivä puurrettava ja sitten saa kunnolla hengähtää.
    Hyvästä kirjasta on pitkään nautintoa ja tästä kirjasta voin saada hienoja ideoita.

    Maaretta, meikä pitää nyt vasta kunnon kesälomaa ja oikein lomaa. Toki otin kesällä vapaa-aikanakin rennosti. Mutta aina se lämpimänmaan ilmasto ja ympäristö jotenkin tuntuu enempi lomalta. Välillä on hyvä keskittyä kodinkorjauksiin ja sen sellaisiin ja välillä reissaamiseen. Sopivasti molempia.

    Joo, Akateemisessa kirjakaupassa on ihana tunnelma ja sinne täytyy päästä! Nuorempana olin aivan haltioissani, kun siellä kävin. Eikä se tunne ole siitä paljoa laimentunut. Tuoreet tuntemukset sinullakin sieltä, kiva!

    VastaaPoista