tiistai 8. joulukuuta 2009

Anu Pentik – Posion voima

Olipa mahtavan hyvä ja innostava ohjelma Anu Pentik – Posion voima, keramiikkataitelijasta ja esteetikosta. Esikuvallinen nainen, joka luovuudellaan, osaamisellaan , ahkeruudellaan ja itseluottamuksellaan on saavuttanut (omien sanojensakin mukaan) kaiken sen mistä on uskaltanut haaveilla. Rohkaisevaa kuultavaa hänen ja perheenjäsenten omana kertomana, vaikka rahat usein saattoivat olla loppu, jopa koti myytävä, usko yrittämiseen säilyi ja perhe piti yhtä. Tänä päivänä heitä voi kutsua menestyjiksi.

Katsoiko teistä kukaan muu? Olipa pitkästä aikaa ohjelma, joka elähdytti ja innosti, antoi uskoa omiin pikku puuhasteluihin ja unelmiensa toteuttamispyrkimyksiin. Omaa sisäistä ääntään on tärkeää kuulla.

13 kommenttia:

  1. En valitettavasti päässyt katsomaan...toivottavasti se tulee uusintana tai löytyy Ylen areenalta. Mies kehui ohjelmaa myös kovasti. Isäni tuntee Anun, ovat kyläilleetkin Topin kanssa vanhempieni luona silloin ihan alkuaikoina ja vanhempien kotoa löytyy myös Anun alkuaikojen keramiikkaa!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en muistanut, näin vasta lopun, harmi! Kiinnostuneena olen aina lukenut jutut Pentikistä. Nuorempana tuli käytyä Posion Pentikillä ostoksilla.

    VastaaPoista
  3. Seuraava lähetys
    To 10.12. klo 15.20 YLE TV2

    Maaretta, arvelinkin Pentikin olevan tuttu vaikuttaja teille siellä päin. Enpä huomannut laittaa häntä taannoiseen naislistaani.

    Katriina, kiinnostuneena minäkin olen seurannut Pentikin kehitystä. Posiolla paikanpäällä ei ole tullut käytyä, mutta vielä ehtii.

    VastaaPoista
  4. Rita, sorry, tämä heittää aiheen viereen, hiukan. Olen toki rampannut Pentikin myymälöissä ja sinne rahaakin on mennyt, mutta olen jotenkin ikuinen Marimekko -tyyppi. Näissä ei ole mitään vastakkainasettelua, mutta myymälät ovat vierekkäin ja menen ostamaan jotain, se on aina Marimekko. Myös elämänmottoni on Armi Ratialta: "Ainoa todellisus on uni, ainoa velvollisus on kauneus, ainoa voima on rakkaus."
    (Ja nyt iltapukua ylle, olen lähdössä Daamien kuukauden Ravintolaan, joka on nyt minun lempipaikkani eli Ranskalaiset korot.)

    VastaaPoista
  5. Leena, upealta kuulostaa tän illan ohjelmasi, mukavaa iltaa daamien kanssa!

    Hieno motto Ratialta!
    Isosiskoni oli heti alusta alkaen Marimekko-fani ja meillä oli jos minkälaista raitapaitaa. En tiä mikä siinä, mutta en koskaan oikein ole niistä pitänyt. Laatu on kyllä erinomaista. Aikuisena oppin, että on toki muutakin kuin noita paitoja, todella upeita asuja. Tytär on minua paljon kiinnostuneempi ja tiätävämpi Marimekosta. Pentikkiäkään minulla ei paljon ole, muutamat kahvikupit. Mutta ihanan aikaansaavia ovat nämä kumpikin naista tahoillaan olleet!

    VastaaPoista
  6. En katsonut, en katso telkkarista paljonkaan. Toivottavasti löytyy Yle Areenasta, sieltä olen joskus jotain katsellut, mitä on mennyt sivu suun.

    VastaaPoista
  7. Pioni, minä myös olen hyvin valikoiva tv-ohjelmien kanssa. Nytkin huomasin tuon ohjelman lehdestä ja muistin myös katsoa. Areena ja muut Ylen nettisivut ovat käteviä.

    VastaaPoista
  8. Rita, kiitos, ilta oli ruhtinaallinen!

    En minäkään enää sitä vaakaraitaa...,mutta jos katsot vaikka blogiani heinäkuulta, jolloin TV kuvasi minua ja puutarhaamme, näet ylläni Marimekon leningin Jaava. Nyt ylläni on Marimekon fuksianvärinen tunika Luvia! Luvialla olen asunut 25 vuotta. Eikä raidoista tietokaan, vaan palloja, kuten oli minun teinivuosina puhkikäytetyssä pitkähihaisessa T-paidassa.Marimekossa on niin paljon muutakin kuin raitaa.

    Armi Ratia kirjoitti tuon hienon lauseen 13-vuotiaana päiväkirjaansa!

    VastaaPoista
  9. Leena, katsoin kyllä, tyylikäs mekko ja vihreä väri näytti hyvältä. Tuleeko tuo TV-taltiointi esitykseen milloin ja millä kanavalla?

    VastaaPoista
  10. Mie näin sen jopa toiseen kertaan. =)

    On onni että on olemassa vahvoja naisia jotka uskaltavat tehdä haaveistaan totta. =)

    VastaaPoista
  11. Una, näinpä, uskalletaan mekin ottaa hieman Anusta mallia. Minua ainakin innosti. Ei tarvi kovin äänekkään näkyvästi tai alleviivaten toimia, kun uskoo/luottaa omiin unelmiinsa ja tekemisiinsä. Mutta hyvä on pitää Anun kaltaisten menestymisistään sillälailla ääntä, että sillä juuri kanssaihmisiään vastaavaan rohkaisee.

    VastaaPoista
  12. Katsoin ohjelman. Anu Pentikiä täytyy kunnioittaa, hän on puskenut tiensä vaikeuksien kautta menestyväksi yrittäjäksi.

    Anu Pentik-tyyli on omaan tyyliini hieman liian romanttinen ja "paksu" keramiikka ei ehkä iske meille.
    Mutta suosittua hänen liikkeidensä valikoimat ovat. Sopii hyvin hieman romanttiseen tyyliin ns maalaisromanttiseen.

    VastaaPoista
  13. Arleena, ahkeralla ja pitkäjänteisellä työllä voi Pentikin kaltaiseen menestykseen yltää. Omaperäistä, taiteellista ja hieman statusta, johon kuluttajilla on halu samaistua, niin siitähän se. Anu Pentik osaa myös tällaisen markkinoinnin. Mukavia tällaiset iloiset menestystarinat, joka tuosta ohjelmasta välittyi!

    VastaaPoista